Tarinamme

Villa Falcon tarina on saanut alkunsa yhden naisen unelmasta asua Nuuksion kansallispuistossa. Sopivaa kohdetta etsittiin 7 vuotta ja, kun se viimein 2016 löytyi oli edessä vuosien työ kiinteistöllä sijaitsevien rakennusten ja ympäröivien piha-alueiden kunnostamiseksi.

Pihatyöt aloitettiin sijoittamalla kylpypalju tontin korkeimmalle kohdalle josta avautuvat kauniit näkymät kansallispuistoon. Jo ensimmäistä kertaa kylpiessäni tähtitaivaan kaartuessa yläpuolellani ymmärsin, että käsissäni on jotain ainutlaatuista, joka täytyy saada jakaa myös muiden kanssa. Niin paljun ympärille seuraavina vuosina rakentuivat myös kauniisti valaistu patio, grillikota, sauna ja katettu ruokailutila vieraiden käyttöön.

Villa Falco toivottaa vieraansa lämpimästi tervetulleeksi jakamaan kokemuksen saunaelämyksestä keskellä kansallispuiston kauneinta luontoa!

-Hannele